Minimoidaksemme Habbo 2020:n julkaisun viivästymistä, tulemme pitämään jonkin aikaa molempia asiakasohjelmia, sekä vanhaa Flash-pohjaista Habboa, että uutta Habbo 2020-asiakasohjelmaa käynnissä samaan aikaan. Koska Habbo 2020 tuo tullessaan suuren määrän päivityksiä – sekä pieniä, että isoja – osa niistä tulee toimimaan eri tavalla uudessa asiakasohjelmassamme ja osa niistä tulee olemaan saatavilla vain yhdellä alustoista.
Tässä listaamme merkittävimpiä yhteensopimattomuuksia:
- Pelinsisäisen kaupan alennusjärjestelmä, joka antaa enemmän etuja mitä enemmän tuotteita ostat, tulee muuttumaan uudella alustalla. Sen sijaan, että saisit osan ostamistasi tuotteista kaupan päälle, tulemme antamaan sinulle lisätuotteita ilmaiseksi.
- Kirpparin verotusjärjestelmää on muutettu ja kaikki vaihdot tullaan nyt tekemään Kirpparin kautta. Edellä mainittujen muutosten johdosta, olemme estäneet Kirpparin vanhalla alustalla. Yksityiset vaihdot tulevat olemaan vielä vanhalla, Flash-asiakasohjelmalla, kunnes se lakkautetaan vuoden alussa. Näin ollen kaikki Kirpparin aktiiviset tarjoukset menevät joko umpeen ja myydään tai palautetaan niitä tarjonneelle Habbolle, ennen kuin mahdollistamme vaihtamisen Kirpparilla uudessa asiakasohjelmassa.
- Olemme poistaneet ovikellot. Huoneet, joissa oli ovikellosisäänpääsy ovat nyt suljettuja vanhalla alustalla. Huoneen omistaja voi muokata huoneen tilaa päästääkseen muita Habboja sinne.
- Ansainnot-ikkuna on saatavilla ainoastaan uudessa asiakasohjelmassa. Käyttäjät, jotka ovat edelleen vanhalla alustalla, eivät näe tai voi kerätä ansioitaan, mutta ne tulevat heille saataville (päivittäisiä palkkioita ja kuukauden HC-lahjoja lukuun ottamatta, sillä niitä ei voi kerätä jälkikäteen), kun he siirtyvät uudelle alustalle.
- Osa saavutuksista tulee olemaan saatavilla vain yhdellä alustoista, sen toimintojen vuoksi. Sesongin ulkopuoliset ja arkistoidut saavutukset näkyvät ainoastaan uudella alustalla.
- Uusi vaihtolupa perustuu saavutuksiin ja vanha talenttipolkuun. Talenttipolku tullaan lakkauttamaan uudella alustalla, mutta sekä uudet, että vanhat vaihtoluvat ovat voimassa olevia.
- Pelin tutoriaalit ja neuvot uuden hahmon luomiseen tullaan päivittämään uudelle alustalle.
- Koska turvalukitukset on mahdollista nyt poistaa sähköpostitse, olemme ottaneet ne pois käytöstä vanhoilta käyttäjiltä, joilla ei ole varmennettua sähköpostiosoitetta.
- Tähtikristallit näkyvät ja ovat saatavilla ainoastaan uudessa asiakasohjelmassa.
- Kassakaapit ovat saatavilla ainoastaan uudessa asiakasohjelmassa.