Työkalut turvalliseen Habboiluun

Habbossa olet turvassa. Olemme kehittäneet muutamia työkaluja, joden avulla voit varmistaa, ettei kukaan tai mikään uhkaa miellyttävää ja turvallista habboilukokemustasi. Kun hallitset käytössäsi olevat työkalut, osaat toimia epämiellyttävissä tai uhkaavissa tilanteissa. Lue siis seuraavat ohjeet huolella!



 

 

-Huoneen hallinnointi asetukset

Sinä määräät omissa huoneissasi! Voit itse päättää, mitä huoneissasi tapahtuu ja kuka voi vierailla niissä. Tällä tavalla osallistut itse aktiivisesti moderointiin ja autat tekemään Habbosta mukavamman ja turvallisemman yhteisön. Sinulla on käytössäsi seuraavat toiminnot:

 

*Potki

Tällä toiminnolla poistat haluamasi käyttäjän huoneestasi. Ulos potkimasi habbo voi kuitenkin palata huoneeseesi, jos se ei ole lukossa tai täynnä.

 

 

*Anna porttikielto

Voit antaa haluamallesi habbolle porttikiellon huoneeseesi. Porttikielto voi kestää tunnin tai päivän tai olla lopullinen. Huoneessa olevan ryhmän jäsenille ei voi antaa lopullisia porttikieltoja.

 

*Poista porttikielto

Tällä työkalulla poistat antamasi porttikiellon.

Pystyt myös antamaan kavereillesi moderointioikeudet huoneessasi, jotta he voivat vahtia paikkoja, kun et itse ole paikalla.

 

-Rajoita pääsyä huoneisiin

Valitsemalla yhden seuraavista vaihtoehdoista, sinä päätät ketkä kaikki pääsevät sisälle huoneeseesi.

 

Auki – Kuka tahansa pääsee sisälle huoneeseesi.

Lukossa 

Näkyy navigaattorissa vain oikallisille - Käyttäjät, joille et ole antanut oikeuksia huoneessasi, eivät näe huonettasi navigaattorissa.

Salasanasuojattu – Huone on lukittu salasanalla, jolloin sinne pääsevät sisälle ainoastaan käyttäjät, jotka tietävät salasanan.

Voit muokata huoneasetuksia valitsemalla huoneessa sisällä ollessasi vasempaan alakulmaan ilmestyvästä huoneasetusten muokkaus –valikosta: “Tilan tiedot”-painikkeen alta “Asetukset” ja sen alta“Pääsy”-välilehden.

- Huonesuodatin

Huonesuodatin toimii höpöfiltterin lisänä. Tämän työkalun avulla päätät itse, mitä sanoja ja lauseita muut saavat ja eivät saa käyttää huoneessasi.

Voit laittaa huonefiltteriin sellaisiakin sanoja, jotka ovat yleisesti ottaen sallittuja hotellissa, jos et halua niitä käytettävän huoneessasi. Suodattimen asetukset ovat huonekohtaisia, joten niiden ei tarvitse olla samat kaikissa huoneissasi.

 

- Foorumeiden keskusteluasetukset

Ryhmän omistajana voit lukea, kommentoida ja aloittaa uusia keskusteluita. Voit myös valita foorumin asetuksista vaihtoehdot: “Vain jäsenet” tai “Vain oikalliset”.

Ryhmän omistajat voivat, piilottaa, muokata tai palauttaa kirjoituksia tai kokonaisia keskusteluita.

 

-Hahmon tiedot

Vaikka anonymiteettisi onkin Habbossa turvattu, voit hotellin etusivun “Hahmon tiedot” -välilehden profiiliasetuksista tiukentaa turvallisuusasetuksiasi entisestään.

Online-status – Jos et halua muiden näkevän, koska olet hotellissa, klikkaa “Ei kukaan”.

Seuraa-painike – Vain kaverisi voivat seurata sinua huoneesta toiseen. Jos kuitenkin haluat olla rauhassa, voit valita asetuksista vaihtoehdon “Ei kukaan”, jolloin kukaan ei voi seurata sinua. 

 

-Turvalukitus

Habbossa voit suojata tilisi, jotta kukaan ei pääse vahingossakaan kirjautumaan sille. Jos luulet, että joku on päässyt kirjautumaan käyttäjätunnuksellasi sisään, lukitsemme sen, jolloin käyttäjältä on estetty muun muassa tavaroiden vaihto turvalukituksen poistamisee asti.

Voit muokata turvalukitusasetuksia etusivun “Käyttäjätunnuksen asetukset”-välilehdeltä. 

 

Pidä huolta turvallisuudesta netissä niin habboilu on huolettomampaa!

 

Lisäkysymyksiä? Lähetä pyyntö
Palvelun toteuttaa Zendesk