Mitä NFT:t ovat?
NFT:t tai ‘non-fungible tokenit’ ovat lohkoketjuun tallennettuja uniikkeja datoja, jotka eivät ole vaihdettavissa keskenään. Vähän samaan tapaan, kuten LTD:t, jotka ovat ainutkertaisia ja jokaisella niistä on oma numero Habbossa.
NFT:iden suurin etu on se, että niitä voidaan käyttää digitaalisen tuotteen omistajuuden seuraamiseen. Niiden avulla voit omistaa taidetta, keräilykohteita tai minkä tahansa tyyppisiä digitaalisia tuotteita. Lisäksi, NFT:t ovat uniikkeja, eikä niitä voi olla olemassa kahta identtistä kappaletta. Joskus NFT:itä käytetään avaimina suljettuihin keskusteluryhmiin ja jopa peleihin. Yleisesti odotetaankin, että tulevat vuodet tuovat tullessaan yhä enemmän uusia sovelluksia, joissa hyödynnetään NFT-tuotteita.
Monet NFT:t – tällä hetkellä suurin osa niistä – ovat osa Ethereum-lohkoketjua. Lohkoketju on tietokantatyyppi, joka eroaa tavallisista tietokannoista sillä, miten se tallentaa dataa. Se tallennetaan lohkoina, jotka sitten linkitetään toisiinsa. Dataa ei tallenneta keskustietokantaan, vaan moniin eri laitteisiin hajautettuna, mikä tekee sen hakkeroinnin lähes mahdottomaksi.
Mitä Habbo Avatars NFT:t ovat?
NFT:t, jotka julkaisimme syyskuussa 2021, ovat uniikkeja ja satunnaisesti generoituja hahmoja. Ne ovat kuin Habbon virtuaalista kauppatavaraa. Samalla tavalla kuin jos ostaisit Habbo t-paidan oikeassa elämässä, omistaisit kyseisen paidan. Ainoa tapa, jolla joku muu voi omistaa t-paitasi on se, että myyt tai annat sen heille. Ethereum ja lohkoketju-teknologia varmistavat, että sinulla on täysi omistajuus ja valta digitaalisiin tuotteisiin ja ostamiisi NFT:ihin. Tämä yksinoikeus tekee NFT:istä tuotteina arvokkaita.
Mikä on Ethereum?
Ethereum on suosittu kryptovaluutta. Se eroaa muista valuutoista, sillä se mahdollistaa muutakin kuin vain itsensä vaihdon. Se antaa mahdollisuuden myös metadatojen ja tunnistuskoodien tallentamiseen, joiden avulla jokaisen NFT:n voi erottaa toisistaan, mikä tekee niistä täysin ainutlaatuisia ja lähes mahdottomia väärentää tai hakkeroida.
Tarvitsenko Ethereumia ostaakseni Habbo Avatars NFT:n?
Kyllä tarvitset. Hahmoja voi ostaa viralliselta OpenSea-sivultamme. Ostaaksesi hahmon ja oikean määrän Ethereumia, tarvitset myös MetaMask-kryptolompakon.
Miten Ethereumia hankitaan?
Ethereum on saatavilla useasta eri paikasta internetissä. Painotamme kuitenkin, että neuvomme sinua olla ostamatta Ethereumia, ellet tiedä, mitä olet tekemässä ja ellei sinulla ole jo olemassa olevaa kryptolompakkoa, jota osaat käyttää ongelmitta ja ellet tunne kryptovaluuttaan liittyviä riskejä ja sen arvon vaihtelutaipumusta.
Miten krypto-lompakko hankitaan?
Kryptolompakot ovat ilmaisia ja niitä on saatavilla monen eri tyyppisinä. MetaMask on se, joka vaaditaan tulevan verkkosivumme NFT-hahmojen ostoon. On erittäin tärkeää, että otat huomioon ettemme ikinä tule pyytämään MetaMask-salasanaasi tai sen seed phrasea. Lisäksi pyydämme sinua olla ikinä jakamatta edellä mainittuja tietoja kenenkään kanssa tai tallentamaan niitä digitaalisesti paikkaan, josta joku muu voi nähdä ne, erityisesti internetissä.
Miksi en voi yksinkertaisesti ostaa Habbo Avatars NFT:tä oikeaa rahaa vastaan? En halua ostaa Ethereumeja sitä varten.
Habbo Avatars NFT:t, jotka aiomme laittaa myyntiin, ovat osa Ethereum-lohkoketjua. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että niiden ostajien on käytettävä Ethereumia lunastaakseen omistusoikeus julkaisemillemme hahmoille.
Voiko Habbo Avatars NFT:n ostaa toissijaisilta kauppatoreilta?
Kyllä voi. Löydät hahmoja, joita niiden omistajat myyvät esim. OpenSeasta.